torstai 29. marraskuuta 2012

Täällä puhutaan rahasta!

Alman laukkuhaaveiden Top 5 -postaus herätti minussa paljon sanottavaa :D
Hymiö siksi, ettei ole montaa aihetta, josta minulla ei olisi paljon sanottavaa :D (kerroin tänään ystävälleni meneväni puhetekniikan yksityistunnille ja vastaus oli jotain painokelvottoman ja luoja meitä armahtakoon -välimaastoa)

Laukkuhaaveideni top (noin) 10 tulee myöhemmin, mutta nyt siitä Almankin kirjoittamasta aiheesta, joka liittyy kovasti tähän materiahimotukseen -nimittäin rahasta! Blogeissahan ei ole muotia puhua rahasta, en turhaan ole ekonomi, tässä blogissa siitä voidaan puhua ja sitä saa myös jossain määrin rakastaa, rahahan helpottaa elämää ihan hitosti ;P.

Koen usein huonoa omatuntoa ostoksistani, olenhan opiskelija ja olen ollut sitä pitkään. En minä voi itseeni panostaa, ei minulla ole velatonta asuntoa, 1,8 lasta ja farmariVolvoa. Eikö se mene vähän niin, että vasta näiden hankinnan jälkeen sitä saa itseensä panostaa, eikö totta? Kunnes pitääkin alkaa säästää rahaa omiin hautajaiskustannuksiin.

En voinut vastustaa kiusausta. Tässä vähän parempana vilautuksena jotain josta jo vihjasin. Kyllä noista kaunokaisista varmaan ihan omakin postaus irtoaa :D
Lisäksi ekonomi-minäni perustelee kalliimpia ostoksiani usein siten, että: tämä on sijoitus, jos hinnat nousee tätä tahtia, saat tästä rahat takaisin! Tai muuta yhtä typerää. Sinäänsä kyllä, esimerkiksi Mulberryn ja Chanelin tapauksissa hinnathan ovat nousseet tähtitieteellisesti, mutta se ei vaan ainakaan kohdallani toimi. Miten se voisikaan toimia, sillä ostan laukut/huivit/kengät käyttöön. En kaappiin ja ostan ne vakaan harkinnan jälkeen rakastettavaksi ja pidettäväksi, eli en todellakaan raaskisi tyytyä pussailemaan niitä salaa pimeässä ja sitten myydä pois. Toki virheostoksia tapahtuu ja ne toki myyn pois. Käytin tarkoituksella niinkin raflaavaa sanaa kuin rakastaa. Kyllä, minulle materia on tärkeää, pidän kauniista asioista, mutta ennenkaikkea ostan laadukkaampia asusteita helpottamaan elämääni. Ne kestävät käyttöä, niitä voi pestä ja pitää (ja pestä ja pitää ja pestä ja pitää -ymmärtänet yskän) ilman, että ne kolmannen pesun jälkeen näyttävät sille, että norsulauma on tapellut niistä. Ne helpottavat arkea, ne tekevät pukeutumisesta helpompaa ja varmempaa -kivempaa. Lisäksi kehottaisin jokaista ynnäämään kuukausittain ostettujen ja hajoavien PVC-muovisten laukkujen hintoja yhteen, ei nekään ilmaisia ole, ja miettimään montako sellaista laukkua ostamattajättämällä (ei montaa) saa ikuisen kaverin itselleen jostain nahkaisesta versiosta. Enkä nyt ala edes puhua muovin ympäristövaikutuksista.

Toinen Alman mainitsema asia oli toisten ostosten arvostelu. Okei syyllistyn yllä siihen itsekin, mutta pyrinkin nyt tällä tekstillä tuomaan mielipiteeni selvästi esiin. En pidä siitä, että ihmiset arvostelevat hankintojani (ainakaan ellen anna siihen aihetta), sillä en mielestäni itsekään arvostele muiden kulutustottumuksia, en päin naamaa enkä seläntakana. Minä olen päättänyt panostaa näihin asioihin, muut ehkä muihin asioihin. Jos jotain nyt kiinnostaa, että millä rahalla, niin minua ei juuri baarista ole totuttu tapaamaan. Matkustelen myös jonkun verran, olenhan kiertänyt vuoden aikana Kiinaa ja käynyt New Yorkissa, mutta matkustelen vain jos minulla on oikeasti ylimääräistä aikaa ja rahaa. Minä en syö makaroonia, jotta pääsen lomalle. Mutta pointtini tässä sekavassa avautumisessa on se, että minulle on aivan sama matkusteleeko joku henkilö kerran kuussa, asuuko lähikapakassa, vai osteleeko veneitä, ihan sama. Miksi itseensä panostaminen on niin paheksuttavaa ja sitä on ihan okei arvostella?

Monesti kysytään tai kommenttiboksiin kirjoitellaan, että miten johonkin on varaa -no rahalla. Töitä tekemällä, säästämällä, suunnittelemalla, voittamalla, perimällä, vaihtamalla (kyllä te tiedätte). Mutta entä kun mulla ei ole varaa ostaa luksuslaukkua, niin miten sulla voi olla:
Sitten vedetään isi maksaa -kortti pöytään. Saattaa olla, että maksaakin, minun tai naapurin ostoja, ei sekään ole minulta pois. Mutta mitä väliä silläkään on, tekeehän se isikin työtä (tai ainakin sen on joskus täytynyt tehdä), josta tulee rahaa, jos sitä rahaa on varaa jakaa eteenpäin. Ja jos se isi/äiti/poikaystävä/mummo saa iloa siitä, että se ostaa henkilölle x tavaran y niin antaa ostaa :)
(ei nyt edes ruveta kehittämään skenaariota, että köyhän mummon ainoat eläkkeet menisivät itsekeskeisen tyttärentyttären Vuittoneihin)

Rakastakaa toisianne ja ennenkaikkea itseänne ja antakaa toisille ja itsellenne vähän armoa ;)

2 kommenttia: