torstai 13. joulukuuta 2012

Huomenta

Heippahei,
heti aamusta tulee hyvälle mielelle, kun lukee positiivisia uutisia. Kysehän on Lidlille pelkästä puhtaasta mainoskikasta (joka takuulla maksoi lapasesta lähteneenäkin vähemmän kuin isot mainoskampanjat), mutta aina, varsinkin jouluisin, on hyvä muistaa, ettei maailma pyöri oman navan ympärillä.
Lainattu: http://www.confetti.fi/
Meillä on ainejärjestön pikkujouluissa ollut aina tapana kerätä kolehti/lahjoittaa pullonpalautusrahat/tmv. jollekin valitsemallemme hyväntekeväisyyskohteelle, tänävuonna Sylva ry:lle. Kohta myös Pelastusarmeijan Joulupadat ilmestyvät katukuvaan. Täytyykin pitää huoli, että on käteistä matkassa.

Järjestötoiminnasta puhuen, minulla päättyi tälläviikolla 4 vuoden järjestötoimintahallitus -putki. Millähän sitä vapaa-aikansa jatkossa täyttää :) Paljon opin ja paljon sain näinä vuosina ja ehkä räikeiten (onko se sana :D ) erot, niin hyvässä kuin huonossa, näkyivät hypättyäni kauppatieteellisen ainejärjestön hallituksesta humanistiseen. Mutta, niinhän ne erot osaltaan näkyvät jo yliopistomme (muuten niin kivassa) uudessa esittelyvideossa, jossa ei sitten kymmenen minuutin aikana montaa sekuntia ollut antaa taide- ja kulttuuriaineille. Tosin, kovista tieteistähän sitä yliopistolle raha tulee...

Suosittelen kyllä aktiivista yhdistystoimintaa lämpimästi jokaiselle, ihan vaikka sen cv-merkinnän takia, jos ei muuten :D


Tänään minua ilahduttaa suuresti myös rakkaan ystäväni näkeminen -pitkästä aikaa. Syödään hyvin ja hankitaan viimeiset joululahjat (tämähän sopi niin hyvin tuohon hyväntekeväisyysteemaiseen alkuun ;P)


Kuvituksena minua aina paljon ilahduttava asia -ruoka :D Söin tässä joku ilta hyvää jauheliha-juustosalaattia ja kahvikin jo menee. Olen ihan varma, että Sukulakuihin laitetaan jotain koukuttavaa, ne on niin hyviä :)

Viettäkää hauska päivä ja olkaa onnekkaita ja muistakaa heitä jotka eivät sitä niin ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti