sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Tänään

En ole päässäni rallattavan sitsilaulun mukaan juonut tolkuttomasti viinaa, mutta olen käynyt ensimmäistä kertaa moneen päivään lenkillä, jee :) Vähän meinasi väsy tulla kesken, mutta sisulla painettiin.

Tänään olen lisäksi nautiskellut Kotikatsomossa tulleen Täällä Pohjantähden alla -sarjan viimeisestä osasta. Voisin pitää pienen (tai oikeastaan aika ison) monologin Väinö Linnan ihmeellisyydestä ja merkityksestä sekä suomalaiselle kirjallisuudelle, erityisesti sotakirjallisuudelle, tai pelkästään omasta arvostuksestani häntä ja hänen luomiaan henkilöhahmoja kohtaan. Yritän kuitenkin puhua lyhyesti :D Tiesittekö, että jos harrastaisin tatuointeja laajassa mittakaavassa, olisi minulla taatusti tatuoituna vähintään nimi Antero Rokka johonkin päin kehoani. Ah, nyt joku pyörittelee silmiä; so, white trash - tiedän, siksi minulla ei sitä väriä ole eikä tule ;P

Kovinkaan monet suomalaisesta kirjallisuudesta "mitään" tietävät eivät arvosta Linnan kirjallista antia kovinkaan korkealle. He näkevät hänen kykynsä olleen luotu tyylillisesti enemmänkin teatterikäsikirjoittamiseen, kuin romaaneihin, joka ilmeisesti kuultaa Linnan kyvyissä rakentaa henkilöhahmoja. Onneksi olen opiskellut niin paljon muutakin, että kirjallisuudenopintoni näyttelevät siinä saagassa niin pientä osaa, että voin hyvin sivuuttaa kyseisenkaltaiset "totuudet". Minua Linnan kirjoissa nimenomaan kiehtoo hänen kykynsä luoda vertaansa vailla olevia kohtaloita. Tässä Koivusalon versiossa (Okei Laineen tuntematonta unohtamatta) on myös roolitus osunut nappiin.

Jos olisin tutkija tutkisin todennäköisesti poliittista lähihistoriaa jo aiemmin sivuamaltani kantilta (edit: poistin linkin takaa erään opiskeluaikojen esseeni), mutta jos olisin kirjallisuudentutkija rakentaisin urani Linnan ympärille. Keksisin helposti 10 äärimmäisen mielenkiintoista tutkimusaihetta herrasta ja hänen elämäntyöstään.


www.artistafilmi.fi
Okei, eksyin vähän aiheesta. Mutta ylläoleva asiakin oli varsin tärkeää. 

Huomenna menen kosmetologille, onpa kiva, pitkästä aikaa. Olen tässä vapaa-aikanani kuronut umpeen opiskeluaikanani venähtämään päässyttä Näistä kohistaan nyt -romaanien pitkää riviä ja viimeksi vuorossa oli Emma Donoghuen Huone - suosittelen lämpimästi!

Lisäksi tänään olen ehtinyt miettiä, kuinka oikeassa HIMYMissä ollaankaan siitä, ettei tarvita kuin kemiaa ja ajoitus. Tästä voisinkin jaaritella joku päivä lisää.

Eilistä teemaa jatkaakseni; tänään minut on tehnyt uskomattoman onnelliseksi hyvien ystävieni kihlautuminen. Eikä vähiten siksi, että tämän vuoksi pääsen ensimmäistä kertaa osallistumaan ortodoksihäihin. Jännää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti