perjantai 3. toukokuuta 2013

Kiakkoo

Arvatkaa mitä aion tehdä seuraavat viikot :D Tänään olen kuitenkin vielä onnistunut (lue: ehtinyt) tehdä jotain muutakin ;P

Kävin katsastamassa ystäväni kanssa paljon kehutun Taco Niton. Ruoka oli ihan kohtuullista, ei kovin ihmeellisesti maustettua. Oli kuitenkin kiva seurata annosten tekemistä ja valita itse tuoreista aineksista. Iso plussa todella mukavista työntekijöistä, jotka kertoivat ja selittivät miten heillä toimitaan ja tarjosivat erilaisia vaihtoehtoja. Olen kuitenkin syönyt parempia ja paremmin maustettuja tacoja, joten en usko kovinkaan monesti käyväni entisen juustopuodin tilohin tullessa pikkuruisessa meksikolaisessa ravintolassa.
Valitsin kanatacot, jotka olivat mielestäni 8.5€ hintaansa nähden varsin ruokaisat.
 Jälkkärillä kävimme Nuvole Gelateriassa, nam :)
Sain kutsun Vilan 10-vuotisjuhliin, jossa kävinkin mielelläni pyörähätämässä ja katsastamassa kevätuutudet ennen kuin kiirehdin television ja Suomen pelin ääreen.
Valikoimissa näkyi ihanan paljon persikkaa!
 Tykkäsin tarjoiluista, toki :D
Ihanaa mintunvihreää oli paljon kevät/kesäuutuuksissa. Tänä kesänä on tarjolla jopa mintunvihreää pitsiä, hurjaa!

Eilen kävin ystäväni (ja ehkä miljoonan muun, kaikilla taisi mennä leffaliput vanhaksi) kanssa katsomassa Vuoden se kestää -elokuvan. Se oli ihan ok, hyvät musiikit. Ei mikään ihmeellinen, varsin ennalta-arvattava, mutta ihan kivaa perushömppää. En muista koska olisin ollut niin täydessä salissa tai jonottanut Finnkinossa niin kauan.

Ehkä jo huomenna, tai viimeistään juhannuksena, päästään vappuvaatteisiini :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti