perjantai 24. toukokuuta 2013

Takaisin normaalimpiin asioihin

Mitä luulette, eiköhän siitä työttömyydestä ole nyt kitisty taas ainakin parin viikon tarpeisiin? 
Ainakin toivon näin olevan, jotta päästään takaisin normaaliin höttöisen hattaraiseen arkeen.

Vähän eilistä asua ja sen yksityiskohtia. Nenälläni oli huono päivä, joten osa päästä piti poistaa.
Tiedättekö mitä tein tämän kuvan näkemisen jälkeen. Laitoin vyön noihin housuihin, ovatpa ne hassusti. Huivikaan ei ole aseteltu viimeisenpäälle, mutta ehkä kuvasta se tärkein välittyy.
Housut Zara
Paita Gina Tricot

Baltsut Repetto
Kynsissä Dermosilin Jazz ja Rumba

Lakkaaukseen ehdin tosin jo kyllästyä. Instagramista voi vilkaista seuraavan värin. Lupaan lopettaa bannerirämppäämisen, mitä pidätte tästä viimeisimmästä versioista? Näiden kuvien kanssa pohdiskelin hieman kuvien reunuksia. Tykkään viimeisestä eniten, ensimmäinen nyt on pelkkää hassuttelua.

Jaakko Kangasluoman kolumni lapsellisen arjen haasteista Hesarissa nosti hymyn huulille: "Lapseni ovat etsijöinä samaa tasoa kuin piiloutujina, ja piiloon päästyään heillä on tapana huutaa "täällä"."
Vihdoinkin lukemani Anja Snellmanin Parvekejumalat (2010) sen sijaan sitä ei tehnyt.  Päinvastoin, kirjan loppu oli hirvein lukemani hetkeen. Teos sai omat pienet ongelmani tuntumaan niin vaatimattomilta ja laittoi asioita taas oikeisiin mittasuhteisiin. Kirjaan loppua lukiessa oli pakko pitää taukoja, jotta pystyi sisäistämään ja käsittämään kaiken sen kamaluuden mitä kirjassa uskonnon varjolla sallittiin. Kirjaa pystyi kuitenkin lukemaan kohtuullisen "helposti", sillä mielestäni kirjassa lukijaa etäännytetään tapahtumista ja niiden kamaluudesta hieman sivummalle. Uskon tämän johtuvan siitä, että tarinaa rakennettiin muslimiyhteisön kautta, joille kunniamurha on ikävä kyllä yhä arkipäivää.
Kirjoista, joissa vanhemmat kykenevät väkivaltaan omaa lastaan kohtaan, keskusteltaessa on minun pakko aina mainita Dave Pelzerin omaelämäkerta Pimeän poika. Kyseinen teos saa, ainakin minut, viskomaan kirjaa seinille ja huutamaan "miten voit tehdä noin omalle lapsellesi". Kaikesta hirveydestään huolimatta teos on todella voimauttava, sillä kirjailija voisi taatusti kirjoittaa teossarjan kokemastaan vääryydestä, mutta hän pyrkii mielestäni kerronnassaan keskittymään siihen miten ehjä hänestä kuitenkin kasvoi.
Ja vielä loppuhömpät: kävin "lupaukseni" mukaisesti eilen pitsalla, eikä se kyllä helpottanut työttömyyskriisiäni :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti