perjantai 20. syyskuuta 2013

Sekavahko syyskuu

Minun tekisi mieli kirjoittaa jotain, muttei ole oikein asiaa. Varsin rutiinittoman vuoden jälkeenkin tämä syyskuu on ollut silti vielä erityisen irrallinen :D

Meinasin eilen vähän hyppiä seinille puhtaasta turhautumisesta. Kun tuntuu, että aina on väärässä paikassa ja pitäisi jakautua vähintään kahdeksi. Koko kesän olin jatkuvassa liikkessä, ihan omasta halustani, osa teistä ehkä muistaa työttömyysulvontani, eikä tilanne tunnu rauhoittuvan. - Tiedän, kun koskaan ei ole hyvä ;P

Viimeaikoina olen paljon puhunut ystävieni kanssa työllistymisestä ja työttömyydestä ja heitä parhaani mukaan yrittänyt siinä auttaa. Tuntiessani näiden ihanien korkeastikoulutettujen naisten tuskan on väkisinkin mieleeni noussut erään täti-ihmisen kommentti kesältä; hän tuli tiuskimaan minulle töissä. Hänen sanomansa pääpainona oli, että: olisit sinäkin ajoissa ymmärtänyt käydä kouluja, teksit ehkä arvokkaampaa työtä, mutta vielä ei ole myöhäistä vaihtaa suuntaa, vaihda alaa ja hanki itsellesi koulutus.   Niin...
- Tästä kohtaamisesta annan kaikki pisteet itselleni siitä, että pidin pääni kiinni ja hymyilin kauniisti.  Eikai tätiä voi siitä tylyttää, että hän oli urpo ja arvioi minua vain siinä kontekstissa, jota ei itse  ilmeisesti arvostanut. Eikä minun kouluttautumisieni tarkoitus ole ollut päästä keulimaan, ne on minun ihan omia juttuja. Mutta mikä ihme saa nämä tädit kuvittelemaan, että koulutus kannattaa. Itse uskon toki sokeasti siihen, että se kannattaa, onhan minun pakko. Jos kuitenkin tutustuu siihen yhteiskuntaan, jossa nyt elämme, huomaa ettei se oikeasti kannata, ainakaan nyt, ainakaan nuorille naisille. Jos ja kun voisin neuvoa, kehottaisin kaikkia hakeutumaan oikeiden ammattien pariin ;P No ei, oikeasti neuvon tekemään juuri niin kuin hyvältä tuntuu, itseään ei kannata stressata ennenaikaiseen hautaan, ei työstä eikä työttömyydestä ja jokainen työ on itsessään yhtä arvokas.

Päätin lopettaa seinille hyppimisen. Teen asioita siinä järjestyksessä kun eteen tulee, olen siellä missä minun sillä hetkellä pitää olla, muut odottakoot. Minun tulisi oppia huolehtimaan itsestäni, mutta toisaalta hyväksyä se, ettei maailma kaadu edes siihen, ettei jaksa jumpata.

Kivaa viikonloppua pupuset, antakaa itsellenne aikaa.

Jottei tästäkään postauksesta jäisi puuttumaan se blogilleni tuttu pinnallinen sivujuonne ;p : 
Aion ottaa tänään ensimmäisen askeleen eräässä hyvin turhamaisessa asiassa, jonka nyt vaan haluan toteuttaa, olenhan miettinyt sitä jo vuosia. Palataan siihen ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti