tiistai 19. marraskuuta 2013

Kakkuvakakkuva

Tiedän, että suorastaan rakastatte mun otsikkoja :D

Uhkasin jutella kakusta, joten kakusta siis juttelen;
hommaanhan kannattaa suhtautua suurin hurraa-huudoin, ihan jo siksi, että Eskimon&co. kanssa juhliessani
onnistuin jotenkin suurella lahjakkuudella laittamaan yhden hipaisukytkimellisen lieden päälle ruokaillessani :D 
Minusta ne uudehkot vääntimettömät hellat ja uunit ovat todella tyylikkäitä ja pidän siitä innovaatiosta kovasti, mutteihän minun siinä(kään) tilanteessa auttanut, kuin nostaa kädet kiltisti ylös ja pyytää apua
 - ei toivoakaan että olisin itse uskaltanut alkaa räpeltää sitä vehjettä.

Joten odotan mykistävän suurta suosiota nyt sille, että olen leiponut ihan kakun :D


Halusin leipoa Key lime pien ja sellaisenhan siis leivoin. 
Joskin luin netistä turhaa nillitystä siitä, ettei key lime pietä saa sanoa key lime pieksi jos limet eivät ole key limejä. Huoh.
Limepiirakka kun limepiirakka.

Tein suunnilleen tällaisella Maku-lehden ohjeella:

Pohja
200 g digestivekeksejä 100 g voita (sulatettuna) 2 rkl sokeria


Limettitäyte
3 kpl limettiä 6 kpl keltuaista 400 g kondensoitua maitoa (säilyke, makeutettu) 1 rkl vaniljasokeria


Koristeluun
1 dl kuohukermaa (vaahdotettuna)1 tl vaniljasokeria1 kpl limettiä (lohkottuna)



Tämä keltuaisten erottelu oli se vaikein ja työläin vaihe, mutten homma olikin aika helppoa.
Jatkossa jätän kyllä pohjasta sokerin pois. Täyte on niin makea, ettei sitä sokeria kannata enää pohjaan tunkea.


Tee pohja. Murskaa keksit esimerkiksi monitoimikoneessa. Lisää voisula ja sokeri. Sekoita tasaiseksi.
Vuoraa irtopohjavuoka (Ø 24 cm) leivinpaperilla ja kaada keksiseos vuokaan. Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille lusikan avulla.

Paista pohjaa 150-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Jätä pohja odottamaan. Säädä uunin lämpö 175 asteeseen.

Tee täyte. Pese limetit huolellisesti. Raasta vihreää kuorta 2 tl. Vältä kuoren valkoista, kitkerää osaa. Purista limeteistä 1 dl mehua. Erottele munista keltuaiset. Säästä valkuaiset munakkaaseen.

Jatkossa en myöskään raasta limetin kuorta joukkoon, kuin korkeintaan ihan inan verran, muuten tuntuu kuin söisi rasittavia karvoja taikinassa :D

Näiden vaihekuvien välillä en tietenkään ymmärtänyt kuvata mitään :D

Vatkaa keltuaiset ja tiivistemaito sähkövatkaimella vaaleaksi vaahdoksi. Jatka vatkaamista ja valuta joukkoon limetin mehu. Lisää myös kuoriraaste ja vaniljasokeri. Kaada täyte pohjalle.
Kypsennä limettitorttua uunissa noin 15 minuuttia, kunnes se on hyytynyt. Jäähdytä piiras, peitä se kelmulla ja nosta jääkaappiin odottamaan tarjoilua.
Siirrä limettipiiras tarjoiluvadille. Koristele vaniljasokerilla maustetulla kermavaahdolla ja limettilohkoilla.


Valmis piirakka oli niiin nätti. Vielä vuuassa ollessaan siinä oli kaikki kohdallaan.


Kuitenkin, jos ohjeessa sanotaan, että anna jäähtyä, se yleensä tarkoittaa sitä.
Vai mitäs siitä ahneen lopusta yleensä sanotaan?
Jatkossa en myöskään tunge limeä koristeeksi, ellen tiedä koko kakun päätyvän parempiin suihin heti.
On nimittäin turhan voimakas tuo limen kuoren maku, kun se hetken imeytyy taikinaan.
Ja onhan se tosi rasittavaa närppiä pois syömäkelvottomia juttuja.
Maku oli kuitenkin piiraassa ihan erinomainen!
Oikeasti ihan hurjan hyvä!
Ehkä seuraavalla kerralla (!) laitan täytteesen ihan pienen ripauksen maitorahkaa tai vastaavaa, sillä kondensoitu maito on ihan hirvittävän makeaa, jopa tällaiselle karkkihiirellekin hieman liian makeaa.
Mutta kerroinko jo että piiras oli tosi hyvää :D
Olen ylpeä itsestäni ;P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti