maanantai 11. marraskuuta 2013

Kiasmassa ihastumassa ja vihastumassa

Kävin Akavan tarjoamana Kiasmassa kuuntelemassa työnhakulöpinää ja voi herranjestas miten hirveää se oli.

Olen itseasiassa kirjoittanut luennon ensimmäisestä 1,5 tunnista ylös sanat: vittu mitä paskaa. 
Muttei sentään käytetä niin rumaa kieltä tässä yhteydessä ;P

Iso plussa kuitenkin Akavan tarjoamalle ilmaiselle Kiasman aamiaiselle - nam!

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin viimeiset noin 10 minuuttia kahden tunnin työllisyysluennosta oli jo silkkaa tykitystä, mutta voi harmi, että vain se viimeinen 10 :/
Olisin melkein pystynyt pitämään itse paremman työnhakuluennon tällä kokemuksella.
- Ja taatusti paljon halvemmalla ;P

Eniten minua jäi surettamaan se, miten ne muut paikalla olleet mahtoivat ottaa tuon luennon vastaan.
Koen, että minulla on jonkinlainen realistinen kuva työnhausta tässä maassa, tällä hetkellä.
Mutten usko, että läheskään kaikilla muilla on ja jos he toimivat, kuten luennon alkupuolella kehotettiin - siis kuten päättömät kanat, niin paskaahan siinä tulee vaan niskaan.
En sano, en missään nimessä, etteikö luennoitsija olisi ollut pätevä. Varmasti oli, mutta mielestäni ei ole mitenkään realistista tässä taloustilanteessa maalata hattaroita seinille (pun may be intended).
Työnhaku on rankkaa puuhaa ja siinä ei kivat kuvat ja jännät kaaviot auta. En myöskään todellakaan, enkä missään tilanteessa, suosittele sellaista painostusta ja toimitusjohtajan paikeille hyökkimistä, mitä asiantuntija suositteli.
Toivoisin, että työllisyysluennot olisivat realistisia. Kertoisivat oikeaa ja kouriintuntuvaa asiaa, josta olisi aidosti hyötyä
- kuten ne viimeiset 10 minuuttia.

Haluankin jakaa teille ne 10 minuutin järkevät opit. 
En tiennyt, että CV:hen on järkevää laittaa:
Oma osaaminen erikseen eriteltynä heti henkilötietojen jälkeen ja päivämäärä (mielestäni se on kyllä aika turha) ja jotta tämä kaikki mahtuisi niihin kahteen sivuun, tulisi omaa työkokemusta tiivistää; ei lauseita vain sanoja. Kuitenkin pitäisi mahduttaa jokaiseen mainittuun työhön ja kouluun omia mutuja siitä, mitä hyötyä niistä on ollut.
Tämä on aika erilaista tietoa verrattuna siihen, mitä minulle on aiemmin kerrottu CV:n kirjoituksesta. Esimerkiksi minulle on aina neuvottu, ettei asioita saa ripotella ja että työkokemuksista ja koulutuksista pitäisi kertoa selkein lausein.
Tärkein huomio mielestäni oli se, että hakemus tulee aloittaa omasta tärkeimmästä ja haettuun paikkaan sopivammasta osaamisesta, eli ei mitään turhia löysin tämän sen ja sen hakukoneen kautta -juttuja.
- Tämän neuvon aion pitää visusti mielessäni hakemuksia kirjoitellessani.
CV:täni päivitin rankalla kädellä vasta hetki sitten, mutta seuraavaksi kun koen sen tarvitsevan perusteellisempaa muokkausta, aion avata tämän blogsautuksen ja miettiä, onko noista neuvoista minulle hyötyä.
Sitä taitaa olla niin montaa ansioluetteloa kuin ansioituneitakin ;)

Noh, tämähän ei kuitenkaan ollut, kaikesta jaarittelusta huolimatta, se, mistä halusin teille kertoa.
Vaan siitä Kiasma-kierroksesta, jonka tein tämän luennon jälkeen ja erityisesti tästä paljon kuvatusta teoksesta, joka aiheutti minulle suurta lapsenomaista iloa < 3

Kiasmassa on nyt esillä Kiasma Hits. Pidän koko kokoelmanäyttelystä paljon, mutta ehdoton lempparini on kuvissa esiintyvä Jakob Dahlgrenin Abstraktion ihmeellinen maailma (2009).



Rakastin sitä heti ensihetkestä alkaen. Se on täydellinen < 3
Kaikessa nerokkuudessaan se on huikaisevan ihmeellinen ja ihana.
Juttelin siitä pitkään näyttelyvalvojan kanssa ja hän kertoi lähes kaikkien, erityisesti lasten, pitävän siitä.
Eikä ihme, se on kaikkea. Se on mielestäni sitä nykytaidetta nerokkaimmillaan, parhaimmillaan ja paljaimmillan.
Ja mikä parasta se on juuri sellaista taidetta josta minä pidän, se antaa luvan osallistua.



Minulle teos oli kuin maailman ihanin sovituskoppi kaikkine väreine ja mahdollisuuksine. 
Tuolla, keskellä kaikkia värejä, jokainen meistä on kaunis.
Ja hämmentävän pelokas... 
Keskellä värejä on niin pimeää, että siellä voi törmätä toiseen.
Siksi minullakin on ensimmäisissä kuvissa käsi edessä, pitää mennä varovasti ja antaa muille oma tila.
- Niin suomalaista ;D
Minulle taide ja erityisesti nykytaide on parhaimmillaan silloin, kun itse saa koskettaa ja kokea, mutta sellainen taide on minulle harvinaista herkkua. Ja niin tuntuu olevan monelle muullekin, sillä päällimmäisenä jokaisella kävijällä ja kokijalla oli suuri hämmästys siitä, että teokseen saa oikeasti upota, uppoutua.


Kaikessa yksinkertaisuudessaan tuo on niin nerokas. Hehkutinko jo riittämiin? 
Menkää ja kokekaa murut :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti