torstai 28. marraskuuta 2013

Let me live that fantasy

 Heippa, 
kävin Meiran kahvipaahtimolla eilen (tästä juttua lisää ihan ajan kanssa!) ja sain muutamia tosi kivoja kotiinviemisiä

Eräs kassista paljastunut tuote oli iso pussillinen Segafredon italialaisia kahvipapuja. - Oi miten ihana idea ja mikä huumaava tuoksu. Minulla ei kuitenkaan ole valitettavasti käyttöä tälle pussille, sillä en ole niin ahkera, että omat papuni jauhaisin, joten ajattelin kysyä, josko siellä ruudun toisella puolella olisi joku, joka hifistelee kahvihommissa?
Tämä ei ole mikään arvontajuttu, vaan ihan jos jollekin menisi parempaan kotiin, niin minulle voi asiasta hihkasta mitä tahansa viestintävälinettä käyttäen.


Palaan asiaan paremmalla ajalla, mutta haluan silti käyttää näpyttelyni hyödyksi ja viitata otsikkoon ja tähän biisiin ja mainokseen. Oih!


Harmi vaan, että Samsung käyttää näin hienossa mainoksessa, näin tajuttoman hienoa kappaletta, joka on kuitenkin tehty kritisoimaan turhaa kuluttamista ym. Ristiriitaista, eikä mainos riitä tuomaan sitä sanomaa mitenkään esiin, jos sitä on edes ajateltu.

Lisäksi haluan vilpittömästi kehua  Forumin Vilaa. Huhuh mitä palvelua! Minulla ei todellakaan ollut pienintäkään tarkoitusta käyttää liikkeessä sellaista summaa rahaa, jonka sinne tänään kävin kaatamassa, mutta jos palvelu on tuollaista luokkaa, niin mikäjottei. Muutamalla pienellä kysymyksellä myyjätär selvitti mitä kaipaan ja tarvitsen ja esitteli ja etsi ja näytti ja kertoi omia mielipiteitään. Normaalisti en kauheasti tuputtamisesta perusta, mutta tämä meni tyylikkäästi minun tarpeitani ja tyyliäni (niin, mitä tyyliä :D ) myötäillen. Hyvin myyty! Taidan jatkossakin käyttää ko. liikkeen palveluja.


Ja jonotinpa myös Stockalla ja voihyvähelvetti! Samassa jonossa takanani ulvoi keski-ikäinen täti-ihminen kuinka hän tarvitsee ja haluaa palvelua ja miksei täällä oli riittävästi myyjiä. Lisäksi hän sätti meidät muut jonossaolijat siitä, kun emme liittyneet hänen kannustusjoukkoihinsa, vaan jonotimme. Niin maininnan arvoista lienee, että minun edelläni jonossa oli yksi ihminen ja tämä täydellisyys tuli heti seuraavana taakseni jonottamaan. Ei näin, ei oikeasti näin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti