lauantai 10. toukokuuta 2014

Laatikkopääkuvat osa 2 - Timanttiset

Luulitte varmasti, että edellisen laatikkopääulinani jälkeen ei paljon naamakuvia minusta blogissani näkyisi. 
- Olittepa väärässä ja sitä paitsi, tämä Timanttinen kuva on edellistä onnistuneempi :D

Tähänkin kuvaukseen sain osallistua Indiedaysin Inspiraatiopäivässä ja pääsin samalla mukaan Indiedaysin ja Timanttisten kampanjaan.

Timanttisilla oli tilaisuudessa esillä laaja valikoima kelloja. Oli ihana päästä hypistelemään eri merkkien valikoimia. Yhden lemppareista kuvasinkin Instagram-seuraajieni iloksi.

Tehtävänä Timanttisten pisteellä oli kuvata Ice Watch -kello, joka sopisi päivän asuun. Valitsin epäroimättä ruskea-kultaisen, kilpikonnakuosisen ihanuuden, joka mielestäni toimi nude-mustan asuni ja kullanväristen asusteideni kanssa. Ice Watch -valikoima on laaja, joten olisi luullut tehtävän olevan vaikeampikin. Kuitenkin vaaleampi kello olisi hukkunut taustaan vaaleiden vaatteideni vuoksi.


Minulle oli uusi juttu, että Ice Watch lanseeraa kolmesti vuodessa uuden malliston uusine väreineen. Se ei ainakaan helpota valintaa, kun valinnanvaraa oli jo nyt huimasti.

Kannattaa myös tykätä Timanttisista Facebookissa, siellä on käynnissä paljon hauskoja kilpailuja.

4 kommenttia:

  1. Nämä laatikkopääkuvat - tai ylipäätään mitkään omat kuvat ovat kyllä aikamoisia haasteita - kaikki kunnia muotibloggareille!
    Hienosti olet selvinnyt♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)
      Joo, ei minusta olisi poseeraamaan joka päivä kameran edessä :D

      Poista
  2. Minusta kuvat ovat kauniit :)
    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista