torstai 17. heinäkuuta 2014

2nd Day


Ei valitettavasti vaatteita, vaan toinen päivä paastoa.
Samaa reaaliaikaisesti muistiinkirjoitettua jurnutusta, kuin eilen.

Vieläkään ei nälkä suuremmin vaivaa. Mikä on ihmeellistä, kun kohta 2 vuorokauteen en ole ruokaa syönyt. En toisaalta koe mitään positiivisiakaan juttuja, vatsakin pömpöttää entiseen malliin - varmasti siksi, että se on täynnä nestettä.

Tänäänkään en saanut syötyä (siis juotua) kaikkea. Jätin iltateen ja päivällisen kasvisliemikuution pois, päivälläkään ei kasvislientä ei mennyt paljoa. Lisäksi minun oli pakko puristaa porkkanamehun sekaan appelsiineista mehua, jotta sain edes sitä alas.

Aamiainen, edelleen jees.

Eilen juomaani tomaattimehua en enää juo, siitä tuli sen verran kuvottava olo kuitenkin. En halua vaarantaa tätä kuvotuksella. Myös ajatuskin vihannesmehusta ällöttää… 
Niin ollen päädyin tiputtamaan paastoa 5 päivästä 4ään, joka on aloittelijalle myös varsin sopiva määrä. Muuten tässä olisi käynyt niin, että olisin ollut viimeisen päivän juomatta mitään paastonesteitä. Nyt juon vaan ne nesteet, jotka edes jotenkin menee alas. Seuraavalla kerralla teen kyllä mehut itse!

Paaston lopettamista keskellä viikkoa puoltaa myös se, että viikonloppu on minulle, kuten varmasti monille muillekin, arkea haastavampi syömisten suhteen. Tulevana sunnuntaina on vielä juhlintaakin tiedossa. 
En toki aio revetä "perusviikonloppumättämiseen", tai tunkea kakkua kitusiini - kipeäksihän siitä tulee.
Haluan kuitenkin minimoida repsahtamisen riskin ja pitää pari ensimmäistä paastostapalautumispäivää ennen viikonloppua.
Nyt toki voi käydä niin, että yhden päivän pois pudottamalla luovun jostain puhdistautumisen tuomasta euforiapäivästä, mutta olkoot. 

Kuitenkin; olo on tänään odotettua parempi. Nälkä ole, eikä eilisen jälkeen ole tuntunut sille, että jotain puuttuu, kun ei syö.
- Eilen oli suorastaan orpo-olo, kun ei voinut harrastaa syömistä :D
Ei oloa voi kuitenkaan pirteäksi sanoa, nukuttaa ja kokoajan hirvittää millaiseksi olo voi kääntyä - huomisen pitäisi olla pahin päivä.

En kuitenkaan ole mitenkään flegmaattinen. Ajoin tänään autolla (mietin etukäteen paraneeko sitä ajaa, jos on heikommassakin hapessa), kun piti hoidella asioita ja sain "töitäkin" tehtyä. Huomenna en aja, tarvitsen raitista ilmaa, ja jos huominen on pahin, en ehkä uskalla rattiinkaan.

Paaston (uuteen) puoliväliin pääsin mielestäni ilman suurempia ongelmia, en edes oikeastaan halua syödä. Mietin kuitenkin jo paljon mitä syön loppuviikosta. Toivottavasti huominen ei ole ihan hirveä. Onneksi on vaan tosi vähän hommaa -voi nukkua loppupäivän.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä - olet jo puolivälissä! Itselläkin on tarkoitus kokeilla syksymmällä, mutta saattaa jäädä tarkoitukseksi - inhoan niitä suolityhjennyksiä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin aluksi arastelin niitä, enkä mielelläni suolalla suun kautta tyhjennäkkään, mutta sulihuuhtelut olivatkin aika helppoa hommaa, kun vaan pääsi oman ennakkoasenteensa ohi :D

      Poista