keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kasarinäyttelyssä


Kerroin teille helmikuussa halustani vierailla Kaapelitehtaan Hotelli- ja ravintolamuseon Kasari-näyttelyssä, mutta olin silloin, huonosti luettuani, liian ajoissa paikalla. 
Nyt viimein pääsin tutustumaan kasariruokanäyttelyyn. Hotelli- ja ravintolamuseo on muutenkin niin mielenkiintoinen, ettei haitannut yhtään, että olin käynyt siellä vasta puoli vuotta sitten.

Olen syntynyt -86, joten ihan pesunkestäväksi kasarikakaraksi minusta ei ole, mutta osa näistä nameista oli silti minulle tuttuja :)



Näyttely alkoi hauskasti siten, että purkkakoneesta sai ottaa purukumin sen asian kohdalta, jota pitää merkittävimpänä asiana 80-luvulta. Vaihtoehtoina olivat musiikki, ruoka, muoti, historian käännekohdat.


Valitsin ehkä vähän tylsästi historian käännekohdat, jota olikin valittu vasta toisiksi vähiten. Ruokaa oli
siihen asti valittu vähiten.


Näyttely oli hyvin pieni, mutta tosi suloinen. Luulen vahvasti, että aika moni minua vanhempi kokee näyttelyn todella nostalgisena. Suosittelen lämpimästi :)
…Yllä olevasta kuvasta näette ilmeisesti myös peilikuvaa museopäivän lookistani :D


Myös kasarijääkaappiin pääsi tutustumaan. Taustalta pleksistä heijastuu jonkun minulle hyvin vieraan 80-luvun hampurilaisravintolan mainosvalot. En harmikseni muista kartionmallisia Trip-mehuja, mistä olen usean itseäni hieman vanhemman kuullut nostalgisoivan usein.

Olihan siellä kasarivaatettakin. Niitä saisi myös sovitella ;)

2 kommenttia:

  1. Tuttuja juttuja ja vaikka itse olin 80-luvulla jo aikuinen, herättävät nuo kyllä nostalgisia muistoja - minä myös muistan tuon kartioTripin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vaan Kaapelitehtaalle näyttelyyn tutustumaan :)

      Poista