sunnuntai 8. helmikuuta 2015

En vaan voi uskoa, osa 2


Kauhistelin reilu vuosi sitten (taas kerran) ostokäyttäytymistäni laskettuani yhteen siihenastiset blogissa esiintyneet vaate- ja asusteostot. Kerroin postauksessa myös niistä vaatteista tuolloin, tammikuussa 2014, vielä käytössä olleiden vaatteiden lukumäärän.

"Tässä vajaan 1,5 vuoden otannassa silmiini osui noin 47 ostamaani vaatetta/asustetta,
joista noin 30 on yhä käytössä."

– Tämä tarkoitti siis sitä, että vaatteista noin 36% oli jo siirtynyt minulta pois.

Kuten jo aiemmin uhkasin, halusin tehdä uuden laskutoimituksen vuoden 2014 ostoksista. Luvut eivät ole suoraan vertailukelpoisia toisiinsa, sillä edellisessä laskutoimituksessa oli laskettu kaikki blogin olemassaolon, eli silloin noin 1,5v, aikaiset ostokset. Lisäksi tämänkäänkertaisesta luvusta ei saa tarkkaa, sillä laskin vain blogiin kuvatut tuotteet. Viimevuosi oli blogin suhteen aika hiljainen, joten varmasti paljon jäi kuvaamattakin. Esimerkiksi puolivuotiskatsauksesta voi lukea vähän tarkempaa selvitystä muun muassa blogiin kuvaamattomista kenkäostoista, oivoi :D

Kuitenkin, kuvasin vuonna 2014 blogiin yhteensä 32 uutta vaate- ja asusteostostaTämä määrä, 32 tuotetta, on jo itsessään aivan järkyttävä. Sehän tarkoittaa 2,7 uutta vaatetta/asustetta kuukaudessa.

...ja tosiaan, määrään on laskettu vain blogiin asti päässeet. Siitä siis puuttuu muun muassa ainakin 8 ostetut kengät. Voi helvetti ja vannoin vuosi sitten tammikuussa oppineeni jotain kulutuskäyttäytymisestäni :D
– Puolustuksekseni voinen sanoa, että myin viimevuoden aikana pois varmasti ainakin kolmasosan vaatteistani ja asusteistani. Silti, mikään ei selitä 3 kuukausittaista (siis keskiarvollisesti ostin jotain uutta melkein joka viikko, ei voi olla totta!) uutta vaate- tai asustehankintaa, muutenkin jo tarvittavan täysinäiseen kaappiin.

Näistä 32 blogiin asti kuvatusta, vuoden 2014 uutuusostosta, minulla on yhä käytössäni 22 kappaletta. Tämä, ikävä kyllä, tarkoittaa sitä, että kymmenen vaatetta tai asustetta olivat omistuksessani alle vuoden. Yli 30% vaatteistani on siis alle vuoden käyttökierto :D Miten naurettavaa, varsinkaan kun en osta pintamuotia.

Näistä 10 poistuneesta:
Kaksi tuotetta meni pilalle, laatu oli vaan ihan hirveän surkeaa.
Yhden huivin myin, sillä se lörpsähti pesussa makuuni liian muodottomaksi.
2 korua myin pois käyttämättöminä, niitä vaan on minulla liikaa,
kuten myös tapahtui yhden tuubihuivin kanssa.
Yksi takki on korvattu parempilaatuisella
ja kolme vaatetta myin pois käytännössä käyttämättöminä, sillä ne eivät kuitenkaan olleet niin kivat ja hyvin istuvat.

Tsemppaamisen paikka, eikö totta :D

4 kommenttia:

  1. Auts, kuulostaa kamalta . . . Mun varmaan pitäisi tehdä sama, vaikka omasta milestäni olen tarkka kuluttaja mutta ehkä totuus on toinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :/ Tee ihmeessä, olisi mukava lukea siitä :)

      Poista
  2. Minulla on aika paljon vaatteita , joiden käytössä on vuodenkin tauko tai enemmän. Siltä katson, että vaate on käytössä. Eihän kesävaatteitakaan tule käytettyä talvella ja toisinpäin. Pyrin ostamaan vaatetta, joka ei vanhene.
    Lahjoitan silloin tällöin pois vaatteita. Irma K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, turha sitä on laittaa pois jotain, jota tietää vielä käyttävänsä :)
      Ajattomuus on hyvä vaatteidenostoperuste, pitäisi itsekin pitää aina mielessä :)

      Poista